Joulu on monelle yksi vuoden odotetuimpia juhlia. Silloin hiljennytään ja rauhoitutaan omien läheisten ja ystävien ympärille. Jouluvaloja alkaa näkyä jo marraskuun alusta tuomaan lisävaloa pimeään vuodenaikaan. Kynttilöitä poltellaan ja käperrytään vilttien alle sohvalle. Aletaan pikkuhiljaa kääntämään katse kohti joulua ja joulun herkkuja.

 

Vuoden rakkaimmassa juhlassa nautiskellaan hyvästä ruoasta lämpimän tunnelman lisäksi. Tältä sivustolta löydät ihanat reseptit joulun klassikoihin ja uusiin herkkuihin.

Helpota jouluvalmisteluja suunnittelemalla etukäteen joulun herkullinen menu.

Kurkkaa vinkit kinkun paistoon, löydä reseptit joululaatikoihin ja suussa sulaviin joululeivonnaisiin. 

Rakenna piparitaikinasta

Piparitaikinasta on moneksi. Siitä voit rakentaa vaikka mitä jouluksi. Voit valmistaa joulukoristeita, tehdä jouluisen metsän tai erilaisia piparkakkutaloja. Suunnittele etukäteen, mitä haluat rakentaa ja mitä kaikkea siihen tarvitaan. Koristeluissa on vain taivas rajana. 

Meidän sivuilta löydät ohjeita ja kaavoja erilaisiin piparkakkutaloihin. Piparkakkutalojen tekeminen onkin ihanaa yhteistä puuhaa esimerkiksi perheen tai ystävien kanssa. Katso perinteisen piparkakkutalon kaavat, sydämellisen piparkakkutalon kaavat ja herkän pitsisen piparkakkutalon kaavat

Piparikulho

Tai miten olisi tehdä piparitaikinasta piparikulho? Piparikulhon voi täyttää esimerkiksi konvehdeilla tai vaikka omilla leipomuksilla, kuten pipareilla tai tortuilla. Piparikulhon voit myös koristella mielesi mukaan. Meidän reseptissä koristelu on toteutettu sokerimassa. 

Piparikuusi joulukalenteriksi

Piparitaikinasta voit myös rakentaa jouluisen metsän tai metsäaiheisen joulukalenterin. Piparikuusi on hauskannäköinen joulukoriste kotiin ja toimii myös joulukalenterina: Joka päivä saa syödä yhden piparin! Leivo erikokoisia tähtipipareita ja tee jokaiseen keskelle reikä ennen paistamista. Kuorruta valmiit piparit ja kokoa niistä kuusi. Kuusen runkona toimii ohuehko keppi. 

Piparimetsä taas syntyy kolmiulotteisista piparikuusista. Nämä piparikuuset ovat näyttäviä luomuksia kuten piparitalotkin, mutta helpompia valmistaa. Piparimetsään voit myös esimerkiksi rakentaa kodan ja piparimuoteista eri eläimiä. Katso ohjeet kodan rakentamiseen tästä

Pipareista voit myös valmistaa jouluisia koristeita. Katso tästä ohje piparkakkukranssiin. Piparkakkukranssi on näyttävä koriste! Tee piparitaikinasta ensiksi piparirenkaat, johon voit liimata piparit kiinni. Sokerikuorrutteen avulla voit kiinnittää piparirenkaaseen piparien lisäksi erilaisia koristeita: suklaatikkuja, karkkeja tai nonparelleja. Jos kranssi on tarkoitettu ripustettavaksi, käytä kiinnittämiseen runsaasti kuorrutetta. Laita koristeita kerroksittain ja suorita kiinnittäminen vaiheittain, jotta alemmat koristeet ehtivät kiinnittyä ennen kuin liimaat päälle seuraavia. 

Piparikranssi

Herkulliset joulukakut

Jouluna on ihana laittaa suu makeaksi. Valmista joulupöydän kruunuksi herkullinen kakku. Jouluisia kakkuja on monenlaisia, taatelikakku, luumukakku, glögijuustokakku tai vaikka porkkanakakku.

Inspiroidu perinteisistä joulun kakuista tai lähde kokeilemaan ihan uusia makumaailmoja. 

Mitä olisikaan joulu ilman perinteistä Jouluhalkoa tai joulupöydän klassikkoa Käpykakkua? Leivo upeat kakut helposti meidän ohjeilla. Vai miten olisi Piilotettu maustekakku? Tämä kakku yllättää varmasti syöjät joulupöydässä. Koristele kakku jouluisen punaisella granaattiomenalla. 

Piilotettu maustekakku

Joulun makeat ja suolaiset tortut

Valmistat nopeasti joulun herkullisimmat tortut kätevästi valmiista Torttutaikinasta tai Voitorttutaikinalevyistä. Riittää kun vain sulatat torttutaikinan, muotoilet taikinasta haluamasi mallisia torttuja ja lusikoit päälle täytteet. Voit lukea meidän blogistamme: mitä eroa on voi-, torttu- ja lehtitaikinoilla, sillä kaikkia pakastetaikinoita voit käyttää erilaisten torttujen leivontaan. 

Jääpalamuotin avulla voi valmistaa kätevästi maistuvia torttuja. Suolaiset joulutortut jääpalamuotilla sisältävät mozzarella-juustoraastetta ja pestoa sekä koristellaan unikonsiemenillä. Katso myös resepti Joulutortut jääpalamuotilla, jossa torttujen täytteenä onkin makeaa hilloa ja suklaata. Tästä reseptistä löydät myös vaihekuvat jääpalatorttujen tekoon!

Voit myös toteuttaa tortut lumihiutaleen muodossa. Leivo suositut, mehevät Lumihiutaletortut. Kokeile vaihteeksi luumuhillon sijasta paistonkestävää mustikka-, aprikoosi-, appelsiini-, viikuna- tai kirsikkamarmeladia. Ohjeesta löydät myös kuvasarjassa vaihekuvat Lumihiutaletortun taittamiseen. Suositut lumihiutaletortut voi täyttää myös suolaisella täytteellä. Tässä ohjeessa paljastetaan mainio tapa käyttää porkkanalaatikkoa täytteenä. Katso resepti Lumihiutaletortut porkkanalaatikolla. Vai pidätkö vähän voimakkaammasta mausta? Käytä valkosipulia ja vahvaa currytahnaa reilusti, kun lumihiutaletortut saavatkin vegaanisen suolaisen täytteen. Katso resepti Lumihiutaletortut vegaanisella suolaisella täytteellä.

Testaa myös tätä kekseliästä reseptiä, jossa perinteisen torttutaikinan sekä luumun makuyhdistelmä saa uuden näyttävän ja herkullisen muodon.

Kääri torttutaikina tötterölle ja täytä ihanan pehmeällä luumumoussella, niin saat Luumumoussella täytetyt torttutuutit. Näistä lapset tykkäävät taatusti!

Luumumoussella täytetyt torttutuutit

Mehevät leivät joulupöytään

Leivo leipä jouluun sopivaan kranssin muotoon. Karpalo on tuttu joulun maku ja feta sopii täydellisesti makupariksi tässä leivässä. Katso maukas resepti Feta-siemen-karpalotäytteiseen leipäkranssiin.

Limppu on joulupöydän klassikko. Meiltä löydät kaksi ihanaa reseptiä limpun leipomiseen. Linda Järvisen Närpiön mallaslimppu on täydellinen leipä joulupöydän kalojen kanssa, kuten graavilohen. Joululimppu on taas perinteinen, joka on parhaimmillaan makea ja mausteinen samaan aikaan.

Jouluiset leivät sopivat myös joululahjaksi ystäville ja läheisille!

Jos kaipaat esimerkiksi jouluaaton iltaan vielä yhteistä naposteltavaa, niin Nyhtökuusi on siihen täydellinen keksintö. Nyhtökuusen täytteeksi laitetaan juustoraastetta, tuorejuustoa ja rosmariinia. Tarjoile erilaisten juustojen, hillojen ja leikkeleiden kanssa.

Leivo myös joulupöytään tai syötäväksi lahjaksi Mehevä taatelileipä. Tällä reseptillä valmistat kaksi suorakaiteen mallista leipää leipävuoassa.

Taatelileipä

Perinteiset joulupöydän ruoat

Tiesitkö, että ennen vanhaan joulupuuro oli aina ohrapuuro? Tässä ohjeessa ohran makua on pehmennetty riisillä, jolloin syntyy joulupuuron tuttu maku. Tarjoile Perinteisen joulupuuron kanssa perinteiseen tapaan kaneli-sokeria ja maitoa. Puuron kanssa tarjoiltaviksi sopivat myös hedelmäpalat, suklaakonvehdit tai piparinpalat, jolloin saat vaihtelua puuron makuun.

Muista kätkeä jouluaattona manteli puuroon; mantelin löytäjä saa toivoa!

Alkupalat ja salaatit joulupöytään

Kylmäsavulohitäytteiset cocktailpiirakat

Joulun alkupalat herättävät ruokahalun ja kutsuvat joulupöytään. Suunnittele mieleisesi suolaiset alkupalat, joita voivat olla esimerkiksi Joulun suolaiset cocktailpalat, Viikuna-valkohomejuusto Cocktailpalat tai Helppo joulupatee

Savukala on aina hienostunutta, oli se sitten lämminsavustettua tai kylmäsavustettua. Katso helppo ja juhlava suupala monenlaisiin juhliin: Kylmäsavulohitäytteiset Cocktailpiirakat.

Joulupöytään sopii myös raikas salaatti. Salaatti tuo kivasti väriä ja makua joulupöytään. Seuraavissa salaateissa on käytetty sesongin kasviksia, kuten persimonia ja granaattiomenaa. Katso tästä meidän suosikit joulupöytään: Ohrainen feta-granaattiomenasalaatti, Pasta-persimonisalaatti, Viikuna-halloumisalaatti.

Joululaatikot perinteisesti tai pienellä twistillä

Perinteiseen ja suomalaiseen joulupöytään kuuluvat ehdottomasti laatikot. Porkkanalaatikosta löydät monenlaista versiota, kuten Vegaaninen porkkanalaatikkoPorkkanalaatikko maukkaasta ohrasta ja porkkanasoseesta, perinteinen porkkanalaatikko sekä Hunajainen porkkanalaatikko. Porkkanalaatikon lisäksi joulupöytään kuuluvat myös Imelletty perunalaatikko ja perinteinen lanttulaatikko.

Juureslaatikko

Perinteisten laatikoiden rinnalle on noussut myös bataatista valmistetut laatikot: Helppo bataattilaatikkoBataatti-sinihomejuustolaatikko ja Bataatti-porkkanalaatikko. Useampiin joulupöytiin kuuluu myös maksalaatikko, jonka valmistat helposti myös itse. 

Jos et välitä tehdä kaikkia laatikoita, niin miten olisi Juureslaatikko, joka voi sisältää kaikkia mieleisiäsi juureksia? Juureslaatikon voit koristella torttutaikinasta tehdyllä verkolla, joka antaa ulkonäköä juureslaatikolle joulupöytään.

Näillä ohjeilla et voi epäonnistua joulukinkun kanssa

Joulukinkku on yksi suomen suosituimpia ja joulun aatonaattona netin haetuin jouluruoka. Kinkun paistamisessa on tärkeää ennakkovalmistelut ja muista, älä laita kinkkua liian kylmänä uuniin. Meidän reseptisivuilta löydät kaiken kinkun valmistamiseen: Kinkun sulatus, Kinkun kuorruttaminen, Kinkun paistaminen, Joulukinkku ruiskorppukuorrutteella ja Joulukinkku ruiskuoressa

Joulupöydän jälkiruoat

Herkullinen päätös jouluaterialle on jälkiruoka. Katso miten valmistetaan ihanan mehevät Taatelikakkuleivokset suolakaramellikuorrutuksella, tarjoile puolukkajäätelöä rapeista piparkakkukipoista tai leivo pieniin annosvuokiin maukkaita Mummo Ankan joulutorttuja.

Voit myös hyödyntää ylijääneen riisipuuron jälkiruokien valmistamiseen. Valmista Helppo trifle riisipuurosta, joka on lasikulhoon koottava kaunis jälkiruoka. Kuohkean lempeä maku taas syntyy appelsiinin, kerman ja mausteiden liitosta. Valmista Appelsiiniriisi riisipuurosta ja tarjoile kylmänä.

Ihanaa joulunodotusta!

Appelsiiniriisi