Halloween-leivonnassa vain mielikuvitus on rajana! Vuoden 2024 Someleipurimme Iida (@spicegirls_baking) viettääkin halloweenia leipoen näitä pelottavan herkullisia donitseja suklaisilla hämähäkeillä. 

"Leipomisen lisäksi koristellaan koti ja käydään lasten kanssa halloween-tapahtumassa, johon tietysti myös pukeudutaan teeman mukaisesti. Näiden donitsien kanssa katsottavaksi suosittelen Scooby-Doota, joka on oma lempparini lapsuudesta." 

Uskallatko sinä haukata näitä kahdeksanjalkaisia donitseja? Ota resepti testiin – mutta muista haukata ennen kuin koristelut ottavat jalat alleen ja kipittävät karkuun.

Ainekset n. 18 annosta

Halloween-donitsit
2,5
dl
maitoa
25
g
hiivaa
1
dl
sokeria
1
tl
suolaa
2
tl
kardemummaa
1
muna
50
g
pehmeää voita
1
l
rypsiöljyä paistoon
Sokerointi
3
dl
erikoishieno sokeri
2
rkl
kanelia
Pikeeri
0,5
kananmunan valkuainen
1,5
dl
tomusokeria
mustaa pastaväriä
Keksihämähäkit
18
suklaatäytekeksiä
valmiita sokerisilmiä

Ohje

Halloween-donitsit 

  1. Kaada kädenlämpöinen maito isoon taikinakulhoon. Murusta joukkoon hiiva ja sekoita, kunnes hiiva on sulanut maidon sekaan. 
  2. Lisää joukkoon sokeri, suola, kardemumma, muna ja noin kaksi kolmasosaa Myllyn Paras Karkea Vehnäjauhoista. Lisää pehmeä voi. 
  3. Alusta vähitellen loput jauhot taikinaan. Taikinan tulee irrota juuri ja juuri kulhon reunoista. 
  4. Anna taikinan kohota 30 minuuttia liinan alla. 
  5. Kauli taikina noin 2 cm paksuksi. Paina pyöreällä muotilla tai lasilla ympyröitä. Tee donitsien keskelle reiät sormin pyörittäen tai esimerkiksi tyllalla. Kohota donitseja liinan alla vielä noin 15 minuuttia. 
  6. Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa. Öljy lämmitetään noin 170 °C -asteiseksi. Testaa öljyn kuumuutta pienellä taikinapalalla: öljy on sopivaa, kun pala nousee öljyyn päästyään pintaan poreilemaan ja kypsyy kauniin ruskeaksi 1–2 minuutissa. 
  7. Paista 2–3 donitsia kerrallaan kattilan koosta riippuen. Anna donitsin kypsyä reilu minuutti, käännä sitten metallisella (reikä)kauhalla ja kypsennä vielä toiselta puolelta reilu minuutti. Nosta kypsät donitsit (reikä)kauhalla talouspaperin tai ritilän päälle valumaan. 
  8. Pyöritä donitsit kaneli-sokerissa heti paiston jälkeen. Sokeri tarttuu parhaiten kuumiin donitseihin. 

Pikeeri ja keksihämähäkit 

  1. Vatkaa sähkövatkaimella pikeerin valkuainen kevyeksi vaahdoksi. Lisää tomusokeri ja pastaväri. Jatka vatkaamista, kunnes pikeeri on kuohkeaa ja paksua. Laita pikeeri pursotinpussiin tai minigrippussiin. 
  2. Pursota pikeerillä donitseihin kahdeksan jalkaa keskeltä sivuille ja aseta suklaakeksi keskelle. Silmiä varten pursota keksiin sopivalle kohdalle pienet tipat pikeeriä ja aseta sokerisilmät päälle. Nauti!
Resepti:
Myllyn Paras #Someleipurit2024 Iida Huhtaluhta

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.