Kanapastavuoka on helppo tehdä ja maistuu koko perheelle. Se on myös oiva liikkujan ruoka, joka sisältää sopivasti energiaa ja proteiineja.

Ainekset annosta

450
g
broilerin maustamattomia fileesuikaleita
1
kesäkurpitsa tai paprika
1
rs
tuoreita herkkusieniä
1
sipuli
2
valkosipulinkynttä
loraus öljyä
n.100
g
fetaa
500
g
paseerattua tomaattia
1-1½
dl
kermaa tai maitoa
n.100
g
juustoraastetta
suolaa
mustapippuria
1
tl
paprikajauhetta
1-2
tl
kuivattua oreganoa

Ohje

  1. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Keitä pasta 2 min alle ohjeen mukaan runsaassa suolalla maustetussa vedessä. Silppua sipulit pieneksi ja kuullota ne tilkassa öljyä paistinpannulla. Lisää joukkoon kanasuikaleet.
  2. Kun kanasuikaleet ruskistuvat, puhdista sienet ja pilko ne neljään osaan, pilko myös kesäkurpitsa tai paprika pieneksi kuutioksi. Lisää sienet ja kuutiot pannulle. 
  3. Kun kaikki ovat ottaneet vähän väriä, kaada pannulle paseerattu tomaatti ja murenna feta sekaan, tai jos käytät valmiita fetajuustokuutioita, kaada ne mukaan. Lisää mausteet ja kerma tai maito. Anna kastikkeen kuplia noin 5min pannulla, tarkista maku.
  4. Kaada valutettu pasta ja kanakastike pannusta isoon uunivuokaan. Sekoita keskenään ja ripottele juustoraaste päälle. Kypsennä uunin keskitasolla noin puoli tuntia.
Resepti:
Vappu Pimiä, Radio Novan Vapun valtakunta

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.