Halloween on juhlapyhä, johon yleensä liitetään erilaiset inhottavat jutut, kauhu sekä tietysti kurpitsat. Meillä halloweenia juhlitaan enemmän juuri kurpitsojen sekä ötököiden ja muiden inhotusten ympäröimänä. Kauhutarinat ja kauhu ei niinkään liity meidän halloween-juhlintaan.
Meillä on ollut usean vuoden ajan omassa naapurustossa halloween-juhlat, joihin on kuulunut herkulliset halloweeniin sopivat tarjoilut, sekä mukavaa halloween-ohjelmaa lapsille. Viime vuonna sain juhlia halloweenia sekä Suomessa että Amerikassa, jolloin näin myös ihan aitoa amerikkalaista halloween-tunnelmaa. Kyllä se Amerikassakin ainakin lapsiperheiden keskuudessa oli hauskaa yhdessäoloa, naamiaisasuja ja mukavia toimintapisteitä lapsille. Omakotialueilla oli autotalleihin rakennettuja tiloja, joihin oli valoilla ja musiikilla luotu halloween-tunnelmaa. Pihoille oli rakennettu lapsille ratoja ja halloween-rekvisiittaa oli paljon esillä. Lapset ja aikuiset pukeutuivat naamiaisasuihin. Pukuina oli kurpitsa-, merirosvo-, haamu- ja keijupukuja sekä kaikkea niiden väliltä.
Halusin luoda näin ennen halloweenia omat kurpitsamuffinssit, joista osa muotoutui lopulta eri tavoin koristelluiksi ”örkeiksi”. Nämä muffinssit maistuvat suklaalle. Kuorrute on valkosuklaakreemiä, joka on värjätty elintarvikeväreillä sekä kaakaojauheella ja pohjana toimii kaakaokuppikakku. Kurpitsaan sopii tuo oranssi väritys, mutta jos haluat tehdä erivärisiä ”örkkejä”, niin värityksen voit valita oman mielesi mukaisesti, kun kuorrute värjätään elintarvikeväreillä. Syötäviä sokerisilmiä saat ostettua isommista marketeista sekä leivontatarvikeliikkeistä ja niitä voit käyttää myös monien muiden halloween-aiheisten leivonnaisten koristeluun.
Kommentteja ja keskustelua