Halloweeniin sopii hieman pelottavammat tai hassunhauskat herkut. Nämä halloween-muffinssit on koristeltu tällä kertaa helposti hämähäkeiksi. Koristelut on tehty niin, että voit valmistaa ne ihan tavallisesta ruokakaupasta löytyvistä elintarvikkeista, vaikka yhdessä perheen pienimpien kanssa.

Helpot halloween-muffinssit ovat meheviä kaakaomuffinsseja ja täytteenä voit halutessasi käyttää esimerkiksi hasselpähkinälevitettä, keksitahnaa tai paksua suklaakastiketta. Muffinssitaikinan ainekset vain mitataan kulhoon ja sekoitetaan. Suosittelen käyttämään muffinssien paistamiseen aina muffinssipeltiä, jolloin muffinssit pitävät kauniisti muotonsa ja kohoavat ylöspäin.

Voit syödä muffinssit sellaisenaan tai koristella halloween-teemaan sopiviksi. Kuorrutteen voit pursottaa pienireikäisellä ruohoterällä tai tavallisella tähtiterällä. Voit myös erinomaisesti levittää kuorrutteen esimerkiksi veitsellä muffinssien päälle.

Ainekset 12 annosta

4
rkl
kaakaojauhetta
dl
ruokosokeria
½
tl
leivinjauhetta
½
tl
ruokasoodaa
tl
suolaa
2
kananmunaa
dl
kermaa
1
dl
ruokaöljyä
Täyte
hasselpähkinälevitettä, keksitahnaa, suklaakastiketta
Kuorrute
75
g
maitosuklaata
75
g
voita
n. 1½
rkl
tomusokeria
1
rkl
tummaa kaakaojauhetta
1
dl
vispikermaa

Ohje

  1. Mittaa muffinssien kuivat aineet keskenään kulhoon. Sekoita ja lisää muut aineet joukkoon. Sekoita lastalla tai vispilällä sekaisin.
  2. Laita muffinssipellin koloihin paperiset muffinssivuoat ja jaa taikina tasaisesti vuokiin.
  3. Paista muffinsseja ensin 225 asteessa noin viiden minuutin ajan ja laske sen jälkeen lämpötila 175 asteeseen. Paista muffinsseja vielä noin 10-15 minuutin ajan, tai kunnes muffinssipohjat ovat kypsiä. Kun muffinssit ovat kypsiä, ota pelti pois uunista ja nosta varovasti myös muffinssit pois muffinssipellin koloista. Anna jäähtyä ennen täyttämistä ja koristelua.
  4. Tee halutessasi muffinsseihin pienet kolot joko veitsellä kaivertaen tai omenaporaa käyttämällä. Lusikoi tai pursota valitsemaasi täytettä koloon.
  5. Valmista vielä kuorrute sulattamalla suklaa. Mittaa kulhoon huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri. Vatkaa ne muutamien minuuttien ajan kulhossa. Lisää joukkoon sulatettu suklaa ja vatkaa vielä hetki. Lisää lopuksi kerma sellaisenaan joukkoon ja vatkaa kuorrute tasaiseksi.
  6. Pursota kuorrute muffinssien päälle, tai levitä veitsellä. Tee muffinsseista teemaan sopivia käyttämällä erilaisia kaupoista löytyviä karkkeja. Leikkaa silmät täytelakusta ja lisää vielä lakunarusta hämähäkin jalat pursotuksen alareunaan. 
Resepti:
Taru Vihavainen

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.