Ei ehkä keisareista klassisin, mutta pastan ansiosta varmasti yhtä maukas ja huomattavasti ruokaisampi kuin alkuperäisohje sans pasta.

Ainekset 3–4 annosta alkupalaksi tai lisäkkeeksi annosta

Salaattiin:
Pieni kourallinen krutonkeja
2
valkosipulinkynttä
3
rkl
oliiviöljyä
1
Romaine-salaatti viipaloituna
50
g
parmesaania raastettuna
suolaa ja mustapippuria
Kastike:
1,2
dl
majoneesia
50
g
parmesaania
½
sitruunan mehu
2
rkl
oliiviöljyä
2
rkl
Worcestershire-kastiketta
2
sardellifileetä hienonnettuna
1
valkosipulinkynsi hienonnettuna
suolaa ja mustapippuria myllystä

Ohje

  1. Lämmitä uuni 180-asteiseksi. Levitä krutongit (leipäkuutiot) yhdeksi kerrokseksi leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Hiennonna / raasta valkosipuli ja yhdistä oliiviöljyyn. Ripottele öljy leipäkuutioiden päälle ja paahda kauniin keltaisiksi, 5-6 minuuttia.

  2. Yhdistä kaikki kastikeainekset kulhossa.

  3. Keitä pasta kypsäksi paketin ohjeiden mukaan. Valuta ja anna jäähtyä.

  4. Laita viipaloitu salaatti isoon kulhoon. Levitä päälle keitetty pasta ja parmesaani. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada päälle kastike ja sekoita varovasti.

  5. Koristele krutongeilla ja tarjoa heti.

Resepti:
Mikko Takala ja Sami Rekola, Kuva: Tommi Anttonen

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.