Syksyn herkkuihin lukeutuu erilaiset kurpitsaleivonnaiset. Tämä suolainen kurpitsapiirakka kätkee sisäänsä kurpitsan lisäksi muun muassa pinaattia ja fetajuustoa. Piirakka maistuu ihanasti esimerkiksi sadonkorjuujuhlien suolaisena leivonnaisena. Kurpitsapiirakan pohjana käytetään helppokäyttöistä Myllyn Paras Iso Lehtitaikinaa.

Myllyn Paras Iso Lehtitaikina toimii hyvin erilaisten suolaisten ja makeiden piirakoiden pohjana. Isosta taikinalevystä voi myös leikata haluamansa kokoisia ja muotoisia taikinapaloja esimerkiksi pasteijoihin sekä leivoksiin. Pakasteena säilytettävä lehtitaikina on todella hyvä vierasvara, sillä siitä voi tehdä monenlaisia tarjottavia. Taikina on laktoositon, sokeriton sekä vegaaninen, joten voit valmistaa siitä myös erilaisiin ruokavalioihin sopivia herkkuja. Tässä piirakassa juustoinen täyte levitetään piirakan päälle ennen paistamista ja täytteen päälle ladotaan ohuet kurpitsasiivut. Tämä piirakka on parhaimmillaan hieman lämpimänä, mutta piirakan voi tarjoilla myös jäähtyneenä.

Ainekset noin 12 annosta

Täyte:
500
g
kurpitsaa (esim. hokkaidokurpitsa
1
kananmuna
200
g
maustamatonta tuorejuustoa
50
g
pakastepinaattia
70
g
parmesaaniraastetta
100
g
fetajuustoa
1
tl
kuivattua timjamia
(suolaa)
(seesaminsiemeniä)
(tuoretta timjamia)

Ohje

  1. Ota Iso Lehtitaikina sulamaan huoneenlämpöön noin tuntia ennen leivontaa.
  2. Esikäsittele kurpitsa taikinan sulaessa. Leikkaa kurpitsasta sopiva pala tai leikkaa sopivan kokoinen kurpitsa kahteen osaan. Kaavi keskeltä siemenet pois. Laita kurpitsapala tai -palat mikroon noin viiden minuutin ajaksi. Kuori sen jälkeen tumman oranssi kuori pois. Leikkaa kurpitsa ohuiksi siivuiksi ja leikkaa vielä tarvittaessa kurpitsasiivut pienemmiksi, jotta saat ladottua ne kauniisti piirakan päälle.
  3. Avaa sulanut taikinalevy ja kauli sitä hieman suuremmaksi leivinpaperin päällä. Leikkaa veitsen kärjellä tai taikinapyörällä viillot kevyesti piirakan ympäri noin 2-3 senttimetrin päähän reunasta.
  4. Riko kananmuna lasissa ja voitele sillä taikinan reunat.
  5. Mittaa kulhoon tuorejuusto sekä loput voiteluun käyttämästäsi kananmunasta. Vatkaa ainekset sekaisin. Sulata pinaatti esimerkiksi mikrossa ja valuta ylimääräiset nesteet pois siivilässä. Lisää tuorejuuston sekaan valutettu pinaatti, parmesaaniraaste ja murskaa joukkoon vielä fetajuusto. Mausta täyte timjamilla ja lisää tarvittaessa suolaa. Sekoita täyte kevyesti sekaisin esimerkiksi lusikalla tai lastalla.
  6. Levitä täyte lehtitaikinalevyn päälle reunojen sisäpuolelle. Lado kurpitsasiivut täytteen päälle. Ripottele halutessasi hieman seesaminsiemeniä piirakan reunoille.
  7. Paista kurpitsapiirakkaa 220 asteessa noin 25 minuutin ajan, tai kunnes piirakka on kypsä. Voit suojata piirakan pintaa halutessasi esimerkiksi leivinpaperilla tai foliolla paiston aikana, jotta pinta ei tummu liikaa.
  8. Koristele piirakkapaiston jälkeen esimerkiksi tuoreella timjamilla.
Resepti:
Taru Vihavainen

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.