Haettu sivustolta 19.12.2024 Suolainen bostonkakku Suolainen bostonkakku Kokeilitko reseptiä? Anna oma arvosanasi. 2 arviota Anna arviosi Sulje näkymä Katsele kokkausnäkymässä Valmisteluaika 20 min Kokonaisaika 1 h 40 min laktoositon vähälaktoosinen kasvisruokavalio (lakto-ovo) R
Ainekset 6-8 annosta Taikina 3 dl kädenlämpöistä vettä 1 pss kuivahiivaa 1 tl suolaa 1 tl sokeria tai hunajaa n. 7 dl Myllyn Paras Emännän Puolikarkea Vehnäjauhoja 3 rkl oliiviöljyä Täyte 1 dl pestoa n. 20 oliivia Tuoreita yrttejä (päälle ja/tai täytteeksi Ohje Sekoita veteen hiiva, suola ja sokeri. Lisää vehnäjauhoja vähitellen samalla sekoittaen. Voit tehdä taikinan joko käsin tai yleiskoneella. Vaivaa taikinaa kunnes se on kimmoisaa. Lisää vaivaamisen loppuvaiheessa sekaan öljy. Kohota taikina liinan alla, vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Taputtele taikina suorakaiteeksi. Kaulitse taikina ohueksi levyksi kuten korvapuusteja tehdessä. Levitä pesto taikinalevyn päälle, hienonna oliivit (poista kivet tarvittaessa) ja levitä myös oliivit taikinalevyn päälle. Rullaa pitkältä sivulta taikina löysälle rullalle. Leikkaa noin 5 cm leveiksi paloiksi. Asettele taikinapalat leivinpaperilla vuorattuun isoon irtopohjavuokaan tai uunivuokaan. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Viimeistele tuoreilla yrteillä ennen tarjoamista. Resepti: Hannele Hyvärinen @kokitjapotit
Kokeile myös näitä reseptejä Kuva Punajuuri-vuohenjuustopiirakka Kuva Pesto-mozzarellatortut Kuva Bostonkakku kaneli-omenatäytteellä Muut suolaiset leivonnaiset: Katso kaikki reseptit
Kommentteja ja keskustelua CAPTCHA This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions. Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse. Näytä lisää kommentteja (-1)
Kommentteja ja keskustelua