1. Voitele paistovuoka hyvin pehmeällä margariinilla tai voilla ja korppujauhota kauttaaltaan vuoan pohja ja reunat.
2. Vuoan materiaali vaikuttaa paistotulokseen: hyvä tulos syntyy kuparisella, alumiinisella tai eloksoidulla kakkuvuoalla, keraaminen tai lasinen vuoka ovat hyviä ruoanlaittoon, mutta eivät kakun paistamiseen.
3. Muodikkaat silikonivuoat ovat käteviä, mutta munakakku saattaa helposti heilahtaa ja kakku lässähtää, jos vuoka ei ole vakaa.
4. Vatkaa huoneenlämpöiset munat puhtaassa kulhossa puhtain vispilöin kuohkeaksi vaahdoksi.
5. Aavistuksenkin rasvainen kulho estää munavaahdon onnistumisen.
6. Paras valinta on teräs- tai lasikulho, sillä ne ainakaan eivät ole rasvaisia pinnaltaan.
7. Käytä kakkupohjaan yhtä paljon munia, jauhoja ja sokeria, 1 lasi on hyvä mitta kaikille.
8. Jauhoiksi parhaita ovat karkeat tai erikoisvehnäjauhot.
9. Kakun paistoaikaan vaikuttaa uunin tehokkuus, kakkuvuoan laakeus / korkeus – paksu (korkea) kakku kypsyy pidempään.
10. Kakku on kätevintä irrottaa irtopohjavuoasta, tee se vasta kun kakku on hieman jäähtynyt.
11. Muusta kuin irtopohjavuoasta kumoa kakku muutaman minuutin kuluttua uunista ottamisen jälkeen, jotta kakku ei takerru jäähtyessään kiinni vuoan reunoihin.
12. Jos kakku ei irtoa, laita kylmällä vedellä kostutettu iso pyyhe kumollaan olevan vuoan päälle, sen jälkeen kakku kyllä tippuu ulos vuoastaan.
Ainekset 10-15:lle annosta
Ohje
KAKKUPOHJA:
- Ota raaka-aineet huoneenlämpöön muutama tunti ennen kakkupohjan valmistusta, koska munat vatkautuvat parhaiten huoneenlämpöisinä.
- Voitele tasapohjainen kakkuvuoka (halkaisija 24-26 cm) ja leivitä pinta Myllyn Paras Korppujauhoilla.
- Vatkaa puhtaassa kulhossa munat ja sokeri kuohkeaksi, valkoiseksi vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe hyvin keskenään ja siivilöi ne varovasti sekoittaen sokerimunaseokseen. Älä vatkaa.
- Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista 175-asteisen uunin alatasolla n. 20-30 min. Kumoa kakku vähän jäähtyneenä.
MANSIKKATÄYTEKAKKU:
- Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan pitkäteräisellä sahalaitaisella veitsellä. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää rahka ja mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Tee kermarahkaa niin paljon, että se riittää kakun reunoille ja tarvittaessa myös päälle, mikäli et käytä hyytelöä.
- Peitä tarjoiluvati leivinpaperilla ja nosta kakun pohjaosa sen päälle. Kostuta lusikalla tai siveltimellä. Levitä kakkulevyn päälle marjasosetta sekä marjoja tai hedelmäpaloja ja sen päälle kermarahkaa. Nosta seuraava kakkulevy päälle. Paina kämmenellä kevyesti.
- Kostuta ja täytä kuten edellä, mutta käytä toiseen väliin hedelmäpaloja, esim. banaaniviipaleita. Nosta päällimmäinen kakkulevy ja kostuta myös sitä vähän. Paina kevyesti kämmenellä tai esim. työlaudalla, jotta pinnasta tulee tasainen. Voit tehdä kakun tähän asti valmiiksi jo edellisenä päivänä. Kakku saa mielellään mehevöityä kylmässä ainakin muutaman tunnin ennen tarjoilua.
- Jos haluat, tee pinnalle kiille: Jos teet liivatteilla: Laita liivatelehdet kylmään nesteeseen likoamaan. Purista liotetuista liivatelehdistä vesi pois ja liuota ne kiehuvaan mehuun. Voit kuumentaa vain osan mehusta (2 dl) ja laittaa joukkoon kylmää mehua (2 dl). Anna jäähtyä. Kaada liemi ohuena nauhana marjojen päälle tasaiseksi kiillekerrokseksi. Jos teet hyytelösokerilla: Valmista hyytelösokerikuorrutus kuumentamalla vesi kiehumispisteeseen ja sekoittamalla joukkoon hyytelösokeri, tarkista suhde sokeripakkauksen ohjeesta leikattavalle hyytelölle. Jatka sekoittamista kunnes sokeri on liuennut. Anna jäähtyä pari minuuttia.
- Asettele marjat (pakastemarjat jäisinä) kakun pinnalle. Lusikoi hyytelösokerilientä vähän kerrallaan marjojen päälle. Jos lusikoit liian nopeasti, hyytelöliemi ei ehdi hyytyä. Jatka lusikoimista kunnes kaikki marjat ovat hyytelön peittämiä. Jos hyytelö hyytyy kattilassa ennen kuin ehdit lusikoida kaiken, kuumenna sitä hetki uudelleen.
- Tai laita kakun pinnalle kermavaahtoa tai kermarahkaa sekä marjoja tai hedelmäviipaleita. Pursota kermavaahto kakun reunoille sekä pinnan ja reunan yhtymäkohtaan. Leikkaa leivinpaperireunus pois. Säilytä kakku kylmässä, kunnes se tarjoillaan. Koristele kakku ennen tarjoilua haluamillasi vihreillä lehdillä.
Kakku isoihin juhliin
Jos tarvitset juhliin todella ison kakun, tee 4 kääretorttulevyä (1 levy = 1 annos kakkutaikinaa yllä olevalla ohjeella) ja kokoa niistä iso levykakku.
Kommentteja ja keskustelua