Pellillinen perinteistä mustikkapiirakkaa tehdään pullataikinasta. Ihana maku tuo mieleen lapsuuden!
Pullataikinan kohotusaikaa saat lyhennettyä, kun laitat taikinakulhon kohoamaan esimerkiksi 40‐asteisen uunin keskitasolle tai tiskialtaaseen, jonka pohjalle olet laskenut kuumaa vettä.
Taikinasta 2/3 käytetään piirakan pohjaan ja lopuista 1/3:sta pyöritellään koristenauhat piirakan päälle.
Tässä ohjeessa mustikkatäyte on tehty napakaksi lisäämällä siihen sämpyläjauhoja. Sämpyläjauhot ovat hyvä vaihtoehto perinteiselle perunajauholle, josta joidenkin mustikkapiirakan ystävien mielestä jää ikävähkö sivumaku mustikoihin.
Ainekset uunipellillinen annosta
Ohje
-
Valmista ensin 5 dl nesteestä annos pullataikinaa. Peitä liinalla ja kohota kaksinkertaiseksi. Kohotusaika on n. 45 min‐1 tunti.
-
Ota taikina kulhosta ja vaivaa ilmakuplat pois. Kauli 2/3 taikinasta yhdeksi isoksi piirakkapohjaksi. Nosta levy pellille leivinpaperin päälle. Venytä taikinaa hieman myös pellin reunoille.
-
Sekoita mustikat, sämpyläjauhot ja hillosokeri kulhossa ja levitä seos kohonneen pullapohjan päälle.
-
Pyörittele lopusta 1/3 taikinasta piirakan päälle koristenauhat. Asettele nauhat piirakan päälle vinottain niin, että piirakkaan muodostuu verkkokuvio. Voitele nauhat ja reunat munalla. Paista 175-200-asteisen uunin keskitasolla n. 30 min.
Reseptissä mukana
Kommentteja ja keskustelua
In reply to (Ei aihetta) by Anonyymi (not verified)
Nyt Karppa löysi uuden lempireseptinsä.
Mun lapsuudessani ei ole muistaakseni tämmöstä syöty mutta nyt vanhemmalla iällä aletaan pellipullamustikkapiirakkaa tekeen enemmänkin!
Tsäh toivoo Karppa
Terveisin Kuluttajaneuvonta