Ainekset 4:lle annosta

Kalakääryleet:
4
kalafileetä (400-500 g, esim. kuhaa, siikaa tai pakastekalaa)
1
rkl
raastettua sitruunan- tai limekuorta
1
rkl
sitruuna- tai limemehua
½-1
tl
suolaa
mustapippuria myllystä
2
rkl
hienonnettua persiljaa
Kastike:
½-1
purjoa
1
rkl
rypsiöljyä
½
tl
kurkumaa
½-1
tl
currya
¼-½
tl
suolaa
1
prk
kookosmaitoa (iso prk, n. 4 dl)
tilkka sitruuna- tai limemehua
vähän sitruunan kuorta
Lisäkeriisi:
8
dl
vettä
½
tl
suolaa

Ohje

  1. Pese sitruuna tai lime hyvin ja raasta kuorta n. 1 rkl. Levitä kalafileet voipaperin päälle työlaudalle ja mausta ne sitruuna- tai limemehulla, suolalla, pippurilla, raastetulla kuorella ja hienonnetulla persiljalla. Kiedo rullalle kapeammasta päästä aloittaen ja kiinnitä tikulla.

  2. Nosta rullat pieneen vuokaan, lorauta pohjalle ½ dl kookosmaitoa ja kypsennä 180-200-asteessa uunin keskitasolla 20-30 minuuttia fileiden paksuudesta riippuen.

  3. Leikkaa huuhdottu purjo ohuiksi renkaiksi ja kuullota ne öljyssä. Lisää joukkoon kurkuma ja curry, kiehauta. Kaada sekaan kookosmaito ja anna kiehua hetken aikaa. Mausta lopuksi sitruuna- tai limemehulla ja kuorella ja lisää joukkoon kalojen haudutusliemi. Tarkista maku.

  4. Lisää Basmati Riisi kiehuvaan veteen ja anna kiehua hiljalleen runsaat 10 min. eli kunnes neste on imeytynyt riisiin. Tarjoa kalarullat kastikkeen ja juuri keitetyn Basmati Riisin kera.

VINKKI: Voit halutessasi suurustaa kastikkeen 1-1½ ruokalusikallisella Myllyn Paras Karkea Vehnäjauhoja (lisää jauhot kuullottuneiden purjoviipaleiden joukkoon ja anna kiehahtaa ennen kookosmaidon lisäystä).

Resepti:
Kati Nappa

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.