Myllyn Paras Lehtitaikina, palmuöljytön, on mainio vaihtoehto lehteville ja maukkaille paistos- ja piiraspohjille.

Uunifetapastan tyyppinen helppo feta-tomaattitäyte on maistuva alkupalapaistoksissa tai pikkupiiraissa.

Mikäli haluat ruokaisampia paistoksia, voit lisätä kuppeihin pilkottua savukalaa, -lihaa tai -broileria.

Ainekset 10 kpl annosta

1
rasia
kirsikkatomaatteja (n. 200 g)
1
dl
oliiviöljyä
300
g
fetajuustoa
½-1
tl
chilirouhetta
Pinnalle
n.3
oksaa
tuoretta timjamia

Ohje

  1. Levitä jäiset taikinalevyt pöydälle/leikuulaudalle sulamaan. Lämmitä uuni 225 asteeseen.

  2. Kuutioi tomaatit noin 4 osaan ja murenna feta isohkoiksi paloiksi. 

  3. Leikkaa taikinalevyt kahtia neliöiksi.

  4. Painele taikinaneliöt pienien uuninkestävien keraamisten (tai alumiinifolio) annos- tai piirasvuokien pohjalle ja reunoille. Tarvittaessa voit kaulia tai venyttää käsin neliöitä vähän isommiksi niin, että saat vuorattua kupit kokonaan. Valuta jokaisen taikinakupin pohjalle taikinan päälle noin 1 tl oliiviöljyä.

  5. Murusta ja jaa fetajuusto karkeiksi paloiksi taikinakuppeihin. Levitä päälle tomaattikuutiot.

  6. Ripottele päälle mausteet ja valuta loppu oliiviöljy annosten päälle.

  7. Paista uunin alimmalla tasolla 15–20 minuuttia, kunnes paistoksiin tulee kaunis paistoväri. Paistoaikaan vaikuttaa kuppien koko ja materiaali.

  8. Koristele annokset ennen tarjoilua halutessasi timjamilla. Tarjoile kuumina tai lämmitettyinä.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.