Radio Novan aamun piirakka päivässä -kampanja inspiroi leipomaan Myllyn Paras -pakastetaikinoilla satokauden herkkuja loppukesästä ja alkusyksystä. Radio Novan aamun juontajat loihtivat herkullisia ja helppoja piirakkareseptejä, joilla jokainen voi onnistua. Ota testiin tämä Minna Kuukan kantarellipiirakka ricotta-juustolla!

Ainekset annosta

Täyte:
250
g
(tuoreita) kantarelleja
250
g
ricotta-juustoa
1/2
sipuli
1/2
ruukku
tuoretta timjamia
1
dl
kermaa
2
kananmunaa
suolaa
valkopippuria

Ohje

  1. Sulata piirakkataikina pakkauksen ohjeen mukaan ja painele se piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
  2. Hienonna sipuli ja pilko kantarellit paistinpannulle. Lisää joukkoon muutama timjamin oksa, ja paista sen aikaa, että sienistä on poistunut suurin osa nesteestä.
  3. Ota paistinpannu pois liedeltä ja poista timjamin oksat. Lehdet voit irrottaa täytteen joukkoon.
  4. Mittaa kulhoon ricotta-juusto, kerma ja kananmunat sekä timjamin lehtiä. Mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan.
  5. Kaada täyte piirakkapohjan päälle ja lisää täytteen päälle paistetut kantarellit. Mausta vielä timjaminlehdillä. 
  6. Paista 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.
Resepti:
Radio Novan aamu, Minna Kuukka

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.