Broileri-pekonikastike sopii hyvin pastan kanssa syötäväksi. Rapeaksi paistettua pekonia löytyy kastikkeen joukosta, mutta voit hyvin jättää osan rapeasta pekonista myös annoksen päälle ripoteltavaksi.
Pekonista irtoava rasva hyödynnetään broilerin paistamiseen, jolloin kastikkeeseen saadaan hyödynnettyä pekoni mahdollisimman hyvin. Kastike sekoitetaan lopuksi pastan joukkoon, mutta voit tarjoilla kastikkeen ja pastan myös erillisistä astioista.
Keitä pasta paketin ohjeen mukaan. Ota keitinvedestä noin kaksi desilitraa pois.
Pilko pekoni pieniksi paloiksi ja paista se pannulla. Nosta pekoni pois pannulta talouspaperin päälle, niin saat valutettua pekoniin jääneen ylimääräisen rasvan pois.
Paista broilerisuikaleet pekonirasvassa.
Pilko sipuli ja valkosipuli.
Lisää sipulit broilerisuikaleiden joukkoon. Kun broilerisuikaleet on paistettu, lisää joukkoon vielä kerma sekä tarvittava määrä pastan keitinvettä.
Mausta kastike rouhitulla mustapippurilla ja lisää tarvittaessa suolaa. Lisää lopuksi kastikkeen joukkoon parmesaaniraaste ja paistettu pekoni. Voit jättää osan pekonista ruoan päälle ripoteltavaksi.
Sekoita valutettu pasta kastikkeen joukkoon pannulle ja tarjoile heti lämpimänä. Voit viimeistellä ruoan hienoksi pilkotulla tuoreella ruohosipulilla.
Kommentteja ja keskustelua