Tässä maukkaassa sienipiirakassa on käytetty kantarelleja, mutta voit hyödyntää monipuolisesti muitakin sieniä kuten suppilovahveroita. Piirakkapohja valmistuu Täysjyväkaurajauhoista ja täytteen pekoni sekä sienet muodostavat kerrassaan herkullisen makuparin!
Nypi kaurajauho, rasva ja juustoraaste murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan (halkaisija noin 26 cm) pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin täytteiden valmistamisen ajaksi.
Kuumenna voi pannulla ja lisää pannulle puhdistetut sienet sekä hienonnettu sipuli. Paista, kunnes sienistä irtoava neste haihtuu ja sipuli hieman kuullottuu.
Paista pekonisiivut ja laita ne hetkeksi talouspaperin päälle lautaselle. Katko tämän jälkeen pekonisiivut pieniksi paloiksi.
Sekoita tuorejuusto ja ranskankerma keskenään. Sekoita joukkoon kananmunat. Raasta parmesaani hienoksi raasteeksi ja lisää se seokseen. Sekoita täytteeseen myös sienet ja pekoni. Levitä täyte piirakkapohjan päälle.
Paista 200 °C uunin alatasolla noin 35–40 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja pohja kypsä.
Kommentteja ja keskustelua