Kauramaito on turhake – mutta ei ainoa

Ns. kauramaitojen (eli oikealta nimeltään kaurajuomien) puolesta ja niitä vastaan on viime aikoina käyty tiukkaa väittelyä. On ruodittu ainesosia, vertailtu hiilijalanjälkiä ja tuohduttu kasviöljyistä. Mutta ennen kaikkea siitä, että ne ovat enimmäkseen vettä, siispä turhakkeita.

Limsat ovat sokerivettä, olut ohravettä, maito lehmävettä, kaurajuoma kauravettä, mehut hedelmä- tai marjavettä – ja viinit mehuja. Myös kaikki vihannekset, hedelmät ja marjat ovat enimmäkseen vettä. Vesipitoisuus on siis huono argumentti kaurajuomia vastaan.

Kaikki pakatut juomat ovat yhtä lailla turhakkeita. Ihminen ei tarvitse muuta juotavaa kuin puhdasta vettä, ja Suomessa sitä tulee hanasta liki ilmaiseksi. Pakatuilla juomilla on toki paikkansa arjessa, ruokavalioissa, ruokailutottumuksissa ja ruokakulttuurissa. Moni haluaa kahviinsa makua pyöristävää valkoista vettä, tai juoda sellaista ruuan kanssa (ja olutkin on mukava juoma), mutta sen enempää välttämättömiä tai tarpeellisia ne eivät ole.

Pakattujen juomien ravintoarvoissa per litra on toki eroja. Niin on myös niiden valmistuksen kuluttamissa resursseissa. Olut- ja maitolitraan kuluu enemmän viljelyalaa ja -kasveja kuin kaurajuomalitraan. Niiden valmistus myös kuluttaa vettä monikymmenkertaisesti sen vesimäärän, mitä pakkauksessa on. Suuren määrän pakkausmateriaalia suhteessa niiden ravintosisältöön ne kuluttavat kaikki, ja paljon veden kuljettamista edestakaisin fossiilisen energian voimalla.

Pakattujen juomien joukossa kaurajuomien ainoa varsinainen erityispiirre on se, että niitä käytetään lehmänmaidon sijaan tai sen tilalla sellaisissa käyttöyhteyksissä, joissa perinteisesti on tavattu käyttää maitoa – oli sen käyttö sitten varsinaisesti tarpeellista tai ei. Jos kaurajuomien suosion kasvu on osaltaan hillitsemässä eläintuotannon jo ennestään valtavan volyymin kasvua, niistä on vaikea maalailla ruokakaupan hyllyjen pahiksia, vaikka niitä miten kääntelisi. Sekä kaura että maito ovat erinomaisia ruokien ja juomien raaka-aineita, ja molemmille on paikkansa.

(julkaistu Aamupostin Kolumnissa 23.10.2019)

Kirjoittaja: Miska Kuusela

Olen Myllyn Parhaan toimitusjohtaja. Ruoka kiinnostaa niin kotikeittiössä, tehtaassa, tekniikassa, tieteessä kuin tilastoissa. Elintarvikealan toimarin hommia olen tehnyt viimeiset viitisentoista vuotta, joten kiinnostaa toki myös ammatillisesti. Ruuan kanssa on mielekästä tehdä töitä, koska ruoka koskettaa kaikkia ihmisiä, ja sen tuotanto on keskeisessä roolissa myös maailmanlaajuisissa kysymyksissä. On kunnia saada olla tekemässä hyvää ruokaa suomalaisten arkeen ja juhlaan. Ryhdyin kirjoittelemaan näitä juttuja kolumneiksi paikallislehteen. Mielipiteet ovat omiani, eivät yrityksen, ja faktat olen tarkistanut mahdollisimman huolellisesti. Keskustelen aiheista mielelläni lisää vaikka Twitterissä.