Meksikolaiset Tostadat eli paahdetut tortillat
Espanjassa tostadan tilaaja saa eteensä todennäköisesti paahtoleivän, kun taas tortillojen kotimaassa Meksikossa eteen saattaa paahtoleivän sijaan ilmestyä täytteillä päällystetty paahdettu tortilla.
Tostadat ovat suosittua meksikolaista katuruokaa, jota on tosin melko epäkäytännöllistä syödä.
Öljyssä rapeaksi paahdetun tortillan ja meksikolaisten makujen yhdistelmä on kuitenkin kaiken sen mahdollisen sotkun arvoinen, jota käsiin yllättäen murtuva kastikkeilla päällystetty rapea tortilla voi saada aikaan.
Tostadat Myllyn Paras Oatgoods kauratortilloista
1 pkt Myllyn Paras Oatgoods Kauratortilloja
rypsiöljyä
sormisuolaa
Kuumenna paistinpannulla reilusti rypsiöljyä ja paahda kauratortilloja pannulla 2-3 minuuttia per puoli. Ripottele tostadan pinnalle hiukan sormisuolaa.
Pidä pannu keskilämmöllä ja tarkkaile, että tortillat eivät paahdu liikaa. Sopivasti paahtunut tostada on rapea ja saanut hiukan väriä.
Tarjoa tostadat lämpiminä täytteiden kera.
Ceviche de Camarón – Katkarapu ceviche
Etenkin Meksikon länsirannalla merelliset cevichet ovat suosittua syötävää. On esimerkiksi tavallista, että baarissa cevicheä tarjoillaan nachojen kera ilmaiseksi niin kauan, kun asiakas tilaa juomia. Tostadat ja ceviche kuuluvat Meksikossa erilaisten juhlien ja illanistujaisten perustarjottaviin.
1 pss katkarapuja rouheasti pilkottuna
2 dl limestä puristettua mehua (n. 3-4 hedelmää)
1,5 dl raastettua porkkanaa
1,5 dl raastettua tai pieneksi pilkottua kurkkua
1/2 sipuli silputtuna
1/2 punasipuli silputtuna
1-2 jalopenoa pieneksi pilkottuna
1 tl suolaa
tuoretta korianteria
Sekoita kulhossa katkaravut, punasipulisilppu, suola ja limemehu. Anna maustua 10 minuuttia välillä sekoitellen.
Lisää kulhoon raasteet, sipulisilppu, makusi mukaan jalopenoa ja reilusti tuoretta korianteria. Sekoita, maista ja mausta tarvittaessa limemehulla ja suolalla.
Tarjoile heti tostadojen ja tuorean korianterin kera.
Picadillo
Picadillo on helppo ja maukas meksikolainen lihakastike-klassikko. Se sopii niin tortillan sisään, burritoon, nachojen kanssa syötäväksi tai vaikka kastikkeeksi riisin keralle.
Tostada di Picadillon seuraksi sopii perinteiset lisukkeet, kuten meksikolainen paputahna, suikaloitu kaali ja meksikolainen crema.
800 g jauhelihaa
800 g tomaattimurskaa
1 sipuli silputtuna
2 keskikokoista porkkanaa kuorittuna ja pieneksi pilkottuna
1 peruna kuorittuna ja pieneksi pilkottuna
1-2 jalopenoa pieneksi pilkottuna
1 tlk tomaattipyrettä
0,5 tl kuminaa
0,5 tl oreganoa
0,5 tl jauhettua chiliä
suolaa
rypsiöljyä
Ruskista jauheliha pannulla pienessä määrässä rypsiöljyä. Mausta jauheliha suolalla. Lisää mukaan sipuli, mausteet, jalopenot ja tomaattipyre, sekoita ja anna poreilla pari minuuttia. Lisää tomaattimurska, sekoita ja anna kiehua hiljalleen noin 20 minuuttia. Sekoita porkkanat ja peruna kastikkeeseen ja anna kiehua toiset 20 minuuttia, tai kunnes kasvikset ovat kypsiä. Mausta tarvittaessa suolalla ja chilillä.
Meksikolainen mustapaputahna
1 pkt mustapapuja liemessä
1/2 sipuli pilkottuna
rypsiöljyä
Kuumenna pienessä kasarissa reilu kerros rypsiöljyä. Kun öljy on kuumaa, lisää sipulit ja ruskista muutama minuutti.
Sekoita mukaan pavut ja puolet papujen liemestä. Anna kuumentua.
Muussaa pavut esimerkiksi perunasurvimella rouheaksi muusiksi. Voit halutessasi tehdä pavuista tahnamaisen sileääkin.
Lisää tarpeen mukaan vettä, jotta saat halutun koostumuksen.
Jäähtyneen tahnan voi kuumentaa uudestaan, lisää hiukan nestettä kuumentamisen aikana.
Paputahnaa on tapana levittää ohut kerros tostadan ja kastikkeen väliin, tällöin kastike pysyy paremmin rapean tortillan päällä.
Kommentteja ja keskustelua