Riisimunakas aasialaisella twistillä
Munakas on erittäin helppo valmistaa ja sopii sellaisenaan aamiaiselle tai lounaalle. Se on myös hyvin proteiinipitoinen ja täyttävä ruoka. Aamiaismunakkaat ovat useimmiten täytetty kasviksilla, kinkulla ja juustoilla. Lounasmunakkaat ovat usein ruokaisampia.
Tähän munakkaaseen päätin hyödyntää edellisen päivän aterialta jääneen ylimääräisen pitkäriisin sekä paistetut kasvikset, joten reseptin kasvikset ja riisi on valmiiksi kypsennettyjä. Näin sain tehtyä hävikistä herkkua ja hyödynnettyä yksittäiset ylimääräiset ruoan tähteet tähän herkulliseen lounasannokseen.
Tein munakkaan täytettä varten aasialaistyyppisen kastikkeen, jossa makuina on valkosipulia, inkivääriä, chiliä sekä hieman seesamiöljyä. Tällä kastikkeella marinoin lämmitetyn riisi-kasvisseoksen. Annoksen viimeistelyyn käytin tuoretta korianteria, joka ainakin omassa keittiössäni on yksi suosituimmista yrteistä.
Munakas riisillä ja aasialaisilla mauilla
Kastike:
1 pieni valkosipulin kynsi
½ tl raastettua inkivääriä
½ rkl öljyä
½ rkl soijakastiketta
½ tl punaista chilitahnaa
½ tl seesamiöljyä
½ tl riisietikkaa
½ tl ruokosokeria
Täyte:
½ rkl öljyä
100 g kypsiä kasviksia
2 dl kypsää Myllyn Paras Pitkäriisiä
Munakas:
3 kananmunaa
½ dl vettä tai maitoa
1/3 tl suolaa
1/4 tl rouhittua mustapippuria
½ rkl öljyä
tuoretta korianteria
Raasta valkosipuli ja lisää se raastetun inkiväärin kanssa pieneen astiaan. Lisää joukkoon loput kastikkeen ainekset ja sekoita kastike.
Kuumenna öljy paistinpannulla. Kun öljy on lämmennyt, lisää joukkoon kasvikset ja riisi. Kuumenna sekoitellen aineksia paistinpannulla niin, että ne lämpenevät. Lisää loppuvaiheessa joukkoon kastike ja paista riisi-kasvisseosta vielä noin minuutin ajan pannulla. Siirrä riisi-kasvisseos pois pannulta ja pyyhi pannu puhtaaksi.
Mittaa kulhoon kananmunat, valitsemasi neste sekä suola ja mustapippuri. Vatkaa seos kevyesti haarukalla tai vispilällä sekaisin. Lisää munakkaaseen tarkoitettu öljy pannulle ja kuumenna öljyä keskilämmöllä. Kaada kananmunaseos pannulle ja vedä paistolastalla seosta reunoilta keskelle, jotta munakasseos kypsyy tasaisesti. Laita kansi, tai esimerkiksi sopivan kokoinen lautanen, parin minuutin ajaksi paistinpannun päälle. Kaada riisitäyte puolikkaalle munakkaalle. Käännä sen jälkeen munakkaan toinen puoli täytteen päälle. Siirrä munakas lautaselle ja viimeistele annos vielä tuoreella korianterilla.
Kommentteja ja keskustelua